step_cover-photo

Vihdoin on syksyn 2016 STEP-haun aika! STEP eli Student Trainee Exchange Programme on ELSAn oma, jäsenille suunnattu työharjoitteluohjelma. STEP-ohjelma tarjoaa oikeustieteen opiskelijoille sekä vastavalmistuneille juristeille mahdollisuuden lähteä oman alan työharjoitteluun toiseen maahan. Suurin osa STEP-harjoittelupaikoista on Euroopassa, mutta niitä löytyy myös muista maanosista. STEP-paikkoja on monenlaisissa toimijoissa kuten yliopistoissa, yrityksissä, asianajotoimistoissa sekä julkisella sektorilla. Harjoittelujen kestot vaihtelevat kahdesta viikosta kahteen vuoteen. STEP-hakukierros järjestetään kaksi kertaa vuodessa, syksyllä ja keväällä. Syksyn 2016 haku alkoi 14.11. ja se jatkuu 12.12. saakka.

STEP-hakukohteet löytyvät kansainvälisen ELSAn nettisivuilta osoitteesta step.elsa.org. Sivujen kautta pääset selaamaan syksyn STEP-paikkoja ja valitsemaan mieleisesi hakukohteet. Yhdessä STEP-haussa voi hakea 1-3 kohteeseen. Paikkakohtaiset hakukriteerit (language & legal skills) löytyvät kunkin hakukohteen tietojen kohdalta. Varmistathan, että täytät kriteerit ennen hakemuksen lähettämistä! STEP-harjoittelu on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta lähtökohtaisesti palkallinen, ja palkan tulee kattaa vähintään harjoittelijan elinkustannukset. Myös tiedot harjoittelujen palkoista löydät nettisivuilta. Jokaiselle löytyy varmasti mieleinen hakukohde, sillä syksyn haussa on 195 STEP-paikkaa yhteensä 25 maassa!

Syksyn 2016 haussa olevat STEP-harjoittelut alkavat aikaisintaan 6.2.2017. Aloitusajankohdissa on kuitenkin eroja, tarkistathan siis hakukohteesi ajankohdan nettisivuilta! ELSA auttaa jäseniään jokaisessa STEP-haun vaiheessa. Hakuvaiheessa kannattaa olla yhteydessä oman paikallisryhmän STEP-vastaavaan. Hän neuvoo hakukohteisiin liittyvissä kysymyksissä sekä hakemuksen täyttämisessä. Kohdemaassa puolestaan paikallinen STEP-vastaava auttaa kohdemaahan asettautumisessa, asunnon etsimisessä sekä paperitöissä. ELSA järjestää STEP-harjoittelijalle myös sosiaalista ohjelmaa, jota voidaan suunnitella yhdessä harjoittelijan kanssa. Et siis jää yksin harjoittelun aikana, vaan ELSA on tukenasi koko ajan.

Nykyajan juristille kansainvälisyys on todella tärkeää, ja jokaisen oikkarin tulisikin saada kansainvälistä kokemusta jo opiskelujen aikana. STEP on täydellinen mahdollisuus siihen! Harjoittelun avulla voit yhdistää työnteon, matkustamisen ja uuden oppimisen. STEP auttaa sinua hankkimaan oman alan työkokemusta, parantamaan kielitaitoasi, lisäämään tietouttasi vieraan maan oikeusjärjestelmästä ja saamaan uusia ystäviä ympäri maailmaa. Ota siis yhteys paikalliseen STEP-vastaavaasi, valitse mieleisesi hakukohteet ELSAn nettisivuilta ja hae mukaan! Suomalaiset ovat perinteisesti menestyneet STEP-hauissa hyvin, ja ensi keväänä/kesänä voikin olla sinun aikasi suunnata ulkomaille STEP-harjoitteluun!

vpstep

Essi Salmela  

Vice President for Student Trainee Exchange Programme

ELSA Finland 2016/2017