Kuluttajansuoja hyödyt

Syksy – uusi alku

Jokainen on varmasti ostanut joskus jonkun tuotteen, mihin ei ole ollut tyytyväinen. Monet kuitenkin jättävät asian sikseen, koska eivät koe tarvetta ajaa asiaa eteenpäin. Tämä voi johtua siitä, että tuote on ollut halpa tai muuten vaan ei ole jaksanut nostaa asiaa pöydälle. Kuluttajansuojasta kannattaa ottaa selvää ja varmistaa, mitkä asiat kuuluvat kuluttajansuojan piiriin. Käymme tässä artikkelissa läpi kuluttajansuojan perusasiat, joilla voi lähteä eteenpäin, jos tuntee tarvitsevansa apua.

Kuvittele olevasi modernissa hotellissa kuten GLO Kluuvi ja saamasi palvelu ei vastaa yhtään sitä, mitä olet odottanut. Voiko tästä asiasta olla yhteydessä kuluttaja-asiamieheen. Kuluttajansuojalailla pyritään suojaamaan kuluttajia epäasialliselta markkinoinnilta, joten jos sinulle on luvattu jotain ja et ole sitä saanut voit olla oikeutettu korvaukseen.

Yleisesti kuluttajansuojalaki koskee kulutushyödykkeitä. Näitä ovat tavarat ja palvelut, joita yksityishenkilö hankkii omaan käyttöön tai joita hänelle tarjotaan. Näihin ei kuuluu yksityishenkilöiden väliset kaupat kuten esimerkiksi, jos myyt toiselle henkilölle autosi. Kuluttajansuojalaki ei myöskään koske yritysten tai liiketoiminnan harjoittajien välistä kauppaa. Todellisia kulutushyödykkeitä ovat tavarat, joita voivat olla elintarvikkeet, vaatteet, kalusteet, lemmikkieläimet ja palvelut kuten muun muassa vakuutukset, valmismatkat ja yksityiset terveyspalvelut.

Kuluttajansuojalaki varmistaa, että markkinointi ei ole hyvän tavan vastaista. Tämä tarkoittaa, että se ei loukkaa ihmisarvoa, uskonnollista tai poliittista vakaumusta. Se ei myöskään saa suhtautuu hyväksyvästi vaaralliseen toimintaan. Hyvän tavan vastaisessa markkinoinnissa esiintyy sukupuoleen, ikään, etnisyyteen, kieleen, terveydentilaan ja muuhun liittyvää syrjintää. 

Näillä perusteilla voi kuluttajalla olla oikeus purkaa kauppa tai palauttaa tuotteita sekä saada jopa korvausta. Ennen kuin asiasta lähdetään varsinaisesti riitelemään kannattaa asiasta yrittää sopia myyjän kanssa. Useimmiten asiasta päästään sopuun mutta joissain tapauksissa pitää asiasta lähteä riitelemään. Silloin kuluttajansuoja auttaa kuluttajaa ja turvaa selvitystä.

Syksy – uusi alku

Syksy – uusi alku

Syksy on jälleen saapunut ja tarjoa meille lukuisia uusia alkuja. Rakastan syksyä: ei ole mitään parempaa kui kirpeät syysaamut, aikainen aamulenkki ja kuuma kuppia aamukahvia sen jälkeen. Syksyisin arki tuntuu taas merkitykselliseltä ja motivoivalta – hyvin levätyn kesän jälkeen voi hyvillä mielin sujahtaa rutiinien ja tavallisten arkirutiinien pariin. Tässä artikkelissa kerron teille joistakin omista suosikkitavoistani päästä taas kiinni arjen puurtamiseen.

Ota kalenteri taas käyttöön. Kesällä riittää, että kesähäät ja maauimalan aukioloajat muistaa hädin tuskin merkitä puhelimen kalenteriin tai jääkaapin oveen kiinnitettyyn post it -lappuun. Syksyllä arki alkaa kuitenkin nopeasti täyttyä, joten kannattaa kaivaa kalenteri esille ja alkaa hanakasti merkitsemään asioita ylös. Vaihtoehtoja juuri sinulle sopivaksi kalenteriksi on useita. Toiset pitävät pöytäkalentereista, joillekin toisille seinäkalenteri sopii paremmin. Toiset kaipaavat elämäänsä sähköistä kalenteria, jonka voi synkronoida työkalenterin tai perheenjäsenen kalenterin kanssa. Valittuasi sinulle sopivan kalenterin kannattaa kaikki tärkeät menot merkitä heti ylös, jotta arkesi on organisoitua ja sujuvaa.

Hanki uusi harrastus syksyä ilahduttamaan! Syksyisin erilaiset harrastuspiirit ja -ryhmät alkavat taas toimia ja on oiva aika aloittaa uusi, mielenkiintoinen ja arkea rikastuttava harrastus. Oma valintani tänä syksynä on tähtien katselu. Syntymäpäivälahjaksi saamani kevyt kaukoputki on helppo ottaa mukaan lähti sitten läheiselle kalliolle tai pidemmän matkan taakse tähtiä katselemaan. Kannattaa tarkkailla internetistä erilaisten tähtiharrastajien ja -seurojen tähtikalenterista, jotta tiedät, milloin on paras aika lähteä tutkailemaan yötaivasta!

Toivottavasti näillä vinkeillä sinäkin innostut tulevasta syksystä ja osaat nähdä kaikki sen tarjoamat mahdollisuudet! Käperry viltin alle teekupillisen kera, tartu hyvään ja innostavaan kirjaan tai kuuntele suosikkipodcastiasi – syksyllä saa myös nauttia omasta ajasta.

Prosessilla paremmaksi

Huolehdi jaksamisestasi, pärjää urallasi

Joka päivä törmään sanaan prosessi. Kuulen usein puhuttavan, miten siihen pitää luoda prosessi ja ilman prosessia tämä ei toimi tai vaikka joku ei noudattanut prosessia. Mitä prosessi oikeastaan tarkoittaa ja miksi tuntuu ettei milloinkaan saada prosessia toimimaan ilman, että siihen pitää jatkuvasti palata uudelleen ja uudelleen? Tiedätkö sinä tarkkaan, mitä sana prosessi tarkoittaa?

Virallisesti sanottuna se on kehityskulkua, jonkin asian kehittymistä eteenpäin, tavoitteena tuottaa haluttu lopputulos. Insinööri termein sarja toisiinsa liittyviä tehtäviä, jotka yhdessä muuttavat sisääntulot ulostuloksi. Prosessin tehtävät taas ovat ihmisen, ympäristön tai koneen toteuttamia hyödyntäen erilaisia resursseja.

Prosessi on siis yksinkertaisuudessaan prosessiin liittyvien asioiden määrittelyä, muokkaamista tai ohjaamista, jotta saavutetaan haluttu lopputulos.

Ja näitä erilaisia prosesseja voi olla vaikka miten paljon avainprosessi, pääprosessi, keräilyprosessi, huoltoprosessi, suunnitteluprosessi ja tätä listaa voisi jatkaa vaikka, miten pitkään. Miksi sitten kuulee hyvin usein, että kyseinen prosessi ei toimi tai kyseistä prosessia tulisi muuttaa. Olen huomannut itsenikin käyttävän monesti samaa termiä kun jokin asia ei toimi. Onko oikeasti aina tarve muuttaa itse prosessia vai onko kyse jostain muusta? Olemmeko epäonnistuneet jos prosessi epäonnistuu vai mikä oikeasti on mennyt vikaan?

Jospa lähdetään ensin miettimään ihan yksinkertaista prosessia kuten tv:n katselu Tämähän on hyvin suoraviivainen prosessi, josta saamme halutun lopputuloksen ulos katselunautinnon. Prosessi alkaa siitä, että varmistamme ensin tarvittavat asiat saataville. Sohva, televisio ja huone. Ilman näitä luultavasti prosessi ei onnistu ja sama pätee kaikkeen muuhun, jos perustarpeet puuttuvat emme voi toteuttaa prosessia. Eli prosessin onnistumiseen tarvitaan ainakin perustarpeiden tehtävien tarkka määrittely. Tämän jälkeen prosessi on tehtävien tasaista suorittamista eli avaa televisio, istu sohvalle ja katsele. Toistamalla prosessia saamme useammin katselunautinnon.

Huolehdi jaksamisestasi, pärjää urallasi

Huolehdi jaksamisestasi, pärjää urallasi

Vaativa työ lain ja hallinnollisten tehtävien parissa vaatii veronsa. Yöunet saattavat jäädä lyhyiksi, ruokarytmi kärsiä ja rentoutumiseen varattu aika mennä vielä viimeisten työsähköpostien selailuun. Kun palautuminen unohtuu eikä keho saa lepoa, vaikeutuu päivittäiset askareet niin työssä, kotona kuin harrastustenkin parissa: unohduksia ja kömmähdyksiä sattuu useammin, emme jaksa innostua asioista tai keskittyä hetkeen. Kun työskentelemme lakialalla, ei tällaisiin virheisiin ole varaa, sillä käsissämme on ihmisten elämät ja tekemämme virheet vaikuttavat ratkaisevasti muiden ihmisten elämiin.

Jos sinusta tuntuu, että elämäntapasi kaipaisivat remonttia, aloita se tarkistamalla, että saat tarvittavat 8 tuntia unta yössä. Uni on kaiken lähtökohta ja usein jo tunnin pidempien yöunien nukkuminen vaikuttaa seuraavan päivän vireystasoon huomattavasti. Moni ei tajuakaan, miten paljon yöunet vaikuttavat, ennen kuin kokevat itse niiden vaikutuksen. Hiljennä työsähköposti, sinivalolaitteet ja ylimääräinen häly ja rauhoitu nukkumaan ajoissa. Voit vaikkapa lukea kirjaa, juoda teetä iittala mukista tai venytellä ennen sänkyyn menemistä.

Ruoka on toinen tärkeä tekijä, joka kiireisessä arjessa usein unohtuu. Kun käsillä on kiireinen tuomio tai muu projekti, ei ruokaa ehdi ajatella. Kun verensokeri pääsee laskemaan liian matalalle, ei mistään tule mitään. Kannattaa pitää huolta, että mukana on aina, lakituvassakin, välipalapatukka tai vaikkapa smoothie. Smoothien voi tehdä esimerkiksi obh nordica blenderin avulla jo kotona valmiiksi, ja se on helppo napata mukaan työpäivään.

Liikunnan vaikutustakaan ei sovi unohtaa. Liikunta vaikuttaa positiivisesti niin uneen kuin ruokahaluummekin. Liikuntaa kannattaa lisätä päivään pienissä erissä, ensin vaikkapa hyötyliikunnan ja työmatkakävelyn tai –

OPISKELE LAKIA TEHOKKAASTI – PARHAAT VINKIT​

Opiskele lakia tehokkaasti – parhaat vinkit

Fiksumpi opiskeleminen, eikä pänttääminen, on avain menestykseen oikeustieteellisessä yliopistossa. Oikeusala tarjoaa niin monipuolisia ja laajoja mahdollisuuksia tiedon hankkimiseen, että päivässä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi tunteja oppia kaikkia asioita. Oikeustieteen opiskelijana iso osa työstäsi onkin päättää, ne asiat, joiden opiskelemiseen panostat. Tässä artikkelissa jaan parhaimmat vinkkini oikeustieteellisessä menestymiselle.

Lue – älä jää luokastasi jälkeen

Tee kaikki sinulle annetut tehtävät ja suorita ne ajoissa. Jos jäät jälkeen lukemissasi asioissa, et ehkä koskaan saa muita kiinni. Tehtävien lukeminen kerrallaan sellaisessa paikassa, jossa voit keskittyä auttaa sinua pysymään aikatauluissa.

zakon-pravo-655x375
8428fdeafe0488cdf6bf880a1a677

Tee muistiinpanot jokaisesta tapauksesta

Kun luet eri tapauksia, tee samalla muistiinpanoja. Järjestä muistiinpanosi kaikista tapauksista lyhyiksi yhteenvedoiksi ja analyyseiksi luokkakeskustelua varten. Tunnista oikeudelliset seikat, asian käsittely ja analysoi syyt tuomioistuimen päätökseen.

Saavu luokkaan valmistautuneena

Sen lisäksi, että valmistaudut jokaiselle oppitunnille huolella, tulisi sinun myös tarkistaa lukemistasi asioista tekemäsi muistiinpanot ja tapauskohtaiset ohjeet ennen jokaista oppituntia. Jos menet oppitunnille tekemättä näitä asioita, kykysi seurata luokkakeskustelua hankaloituu ja, kun professori pyytää sinua vastaamaan esittämäänsä kysymykseen, et pysty vastaamaan siihen ja nolaat itsesi. Älä siis nolaa itseäsi ja paranna kykyäsi seurata luokkakeskustelua saapumalla aina oppitunneille hyvin valmistautuneena.

Osallistu oppitunneille säännöllisesti

On totta, että luokkakeskustelu seuraa usein annettuja luettavia aineistoja, mutta joskus lakiprofessori saattaa esitellä sellaisia käsitteitä ja materiaaleja, joita ei esitetä lukemissasi asioissa. Jos et siis osallistu oppitunneille, et tule saamaan kaikkea tarvitsemaasi välttämätöntä tietoa menestyäksesi tenteissä ja oikeustieteen opiskelijana. Oikeustieteellinen korkeakoulu on jo muutenkin tarpeeksi kilpailukykyinen, joten ei kannata asettaa itseään epäsuotuisaan asemaan olemalla pois oppitunneilta. Ole siis ahkera ja tunnollinen tulet varmasti menestymään oikeustieteellisessä yliopistossa. Tsemppiä!