Kulttuurilomalle Helsinkiin

Arjen aherruksen lomassa on myös tärkeää nauttia vapaa-ajasta. Monet meistä viettävät aikaa perheen kanssa tai lomailevat jossain kylpylässä tai suosituissa lomakohteissa. Vaihtoehtona tällaiselle voi mietti kulttuurilomaa esimerkiksi Helsingissä. Maamme pääkaupunki on täynnä mielenkiintoisia kulttuurikohteita, joiden parissa saa vietettyä halutessaan myös pidemmänkin loman. Mutta pieni irtiotto arjesta on myös kannattavaa ja voit vaikka lähteä lyhyelle kulttuurilomalle Helsinkiin vapaana viikonloppuna. Kerromme sinulle, millä tavoin voit tyydyttää oman kulttuurin nälkäsi helposti Helsingissä.

Teatterin ystäville on Helsingissä tarjolla paljon erilaista katsottavaa. Paikkoja löytyy paljon ja esityksiä voi välillä seurata myös pienissä paikallisissa kuppiloissa ja kulttuurikeskuksissa. Kuuluisat paikat ovat paikat kuten Savoy teatteri, kaapelitehdas ja ravintolateatteri kaksi kanaa. Helsingistä löytyy myös Suomen suurimpia teattereja kuten Suomen kansallisteatteri, Helsingin kaupunginteatteri, Suomen kansallisooppera ja baletti sekä Svenska Teatern. Näistä paikoista voi helposti löytää itselleen sopivaa katseltavaa minä tahansa iltana.



Helsingissä voi myös käydä nauttimassa live musiikista. Klassisen musiikin ystäville on tarjolla esityksiä Finlandia talolla. Myös muiden genrejen edustajille löytyy monia eri paikkoja kaupungin sykkeestä. Tavastialla voi käydä katsomassa nimekkäitä rock artisteja ja kaapelitehtaalla voi käydä suuremmilla keikoilla. Myös kesäisin on useita eri ulkoilmafestivaaleja, joissa voi nauttia musiikista. 

Kaupunki on myös täynnä museoita ja historiaa. Voit tutustua kansallismuseon aarteisiin tai vierailla luonnontieteellisessä museossa seuraamassa ihmisen kehitystä. Taidetta kannattaa käydä katsomassa Kiasmassa tai muissa taidemuseoissa. Katsottavaa ja nähtävää riittää moneksi päiväksi tai viikoksi. Reissuun ei myöskään kannata lähteä ilman sopivaa majoitusta varsinkin, jos aikoo viipyä pidempään kaupungissa. http://hotelhaven.fi tarjoaa sinulle laadukkaan majoituksen Helsingin keskustassa, josta on helppo lähteä nauttimaan kulttuurielämyksistä vaapaa-ajalla.